lauantai 31. tammikuuta 2015

Mattoa ja peittoa

Me muutetaan kolmen kuukauden päästä uuteen kotiin, odotan jo tosi kovasti ja siksi mietin monia juttuja uuden kodin sisustuksen kannalta. Yks niistä on tämä matto.


Juhannusruusu-maton muunnelma
ohje: Kauhavan Lankavan ohje, ulkoreuna tehty erilailla ja tämä on isompi kuin ohjeessa
materiaalit: valkoinen ontelokude, kolme vyyhteä eli noin kolme kiloa.
koukku: nro 12
Tykkään! Tästä tuli kaunis, käyttöön menee.


Sitten toinen projekti on tämä kuvassa näkyvä. Jo aiemmin ompelin tilkut kasaan kuvan mukaisesti, mutta jäin pohtimaan, että mikä toiselle puolelle. Sitten sain idean ja päätin, että tästä tulee vain puolta pienempi ja käänsin sen kaksinkerroin.
 

Villapeitto
ohje: omasta päästä
materiaalit: kolme osittain huovuttunutta miehen villapaitaa, tummanharmaa Seitsemän veljestä lanka.
koko: vaunupeiton kokoinen, pienehkö siis
kuka saa: Ei ole erikseen saajaa, katsotaan meneekö lahjaksi.
Rojektilaatikosta JEE!

Leikkasin siis ensin kahden kokoisia paloja paidoista ja sommittelin ne. Liitin tilkut saumurilla ja höyrytin saumat sileiksi. Kirjoin villalangalla kolmeen mustaan ruutuun sydämen. Ompelin pussiksi, käänsin oikeinpäin ja suljin kääntöaukon käsin. "Tikkasin" ulkoreunan ompelemalla pykäpistoja villalangalla peiton ympäri. Lopuksi höyrytin peiton vielä.

Todelliset värit ylimmäisessä ja alimmaisessa kuvassa, keskellä liian siniset.


4 kommenttia:

  1. Kaunis matto. Ja hieno idea tuo villapeitto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bäle! Nuo villapaidat oli marinoitunut laatikossa jo jonkin aikaa, kunnes idea pälkähti päähän. On jopa toiveita saada Rojektilaatikko tyhjäksi ennen muuttoa!

      Poista
  2. Hieno kierrätysidea taas tuo villapeitto! Ja nätti myös, sekä varmasti lämmin. Itse olen pitkään miettinyt vanhojen villasukkien jatkojalostusta. Ehkä vielä keksin mitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo villapaidat oli sopivan ohuita, jolloin peitosta ei kaksinkertaisenakaan tullut liian raskas. Toisaalta värit nyt ei mitään ihania vauvavärejä ollut, mutta kelvannee :)
      Kyllähän villasukistakin sais tilkkuja, jos leikkais edestä keskeltä auki?

      Poista

Kiitos kommenteista, ne aina piristää miältä! Tänan kommentide eest!