keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tuunausta maalaamalla

Mies on ostanut joskus yli kymmenen vuotta sitten kaksi puista jakkaraa. Aiemmassa asunnossa tuunasin niistä toisen petsaamalla tummalla lakalla, mutta into loppui kesken ja toinen jäi tekemättä. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja tein loppuun näiden tuolien tuunausurakan.

Tuolit ennen:

Toinen oli siis tummanruskeaksi petsattu, mutta epätasaisen värinen, toinen alkuperäisvärissä, tässä kuvassa jo osiksi purettuna. Vaalean pinta oli/on halkeillut, koska se oli yhden kesän parvekkeella, tumman pinta kauttaaltaan paremmassa kunnossa.

Aluksi purin tuolit osiin. Hioin molemmista pinnat, vaaleasta vähän paksumman kerroksen, jotta sain alkuperäisen lakan jäänteet pois.

Sen jälkeen maalasin spray-maalilla osiin useamman kerroksen maalia. Spray-maalaaminen on helppoa ja sotkutonta, mutta valumajälkiä on vaikea varoa. Sain kuitenkin jäljestä melko hyvää, koska tänään kun kasasin tuolit, vedin enää muutamaan kohtaan pientä viime silausta. Nyt tuolit odottaa lopullista maalin kovettumista (24 h) terassilla ja sitten saadaan ne käyttöön.



Spray-maalia meni kaksi ja puoli purkkia. Purkkien hinta oli 6,80 e kappale, joten muutokselle hintaan alle 20 euroa.

4 kommenttia:

  1. Hienot tuli ! "Tein itte ja säästin", hih :) Spray-maalista on moneksi, mutta mie hääyn antaa hellun spreijata...itte olen liian hoppunen ja suhhuutan liikaa kerrala. Pitäs opetella malttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin sitä säästää pennin pyörylää näissä tuunauksissa, mutta on se vaan kiva saada itse aikaan jotain hienoa :) Meinas mullakin tulla liika paksua kerrosta tuota maalia, haastetta oli riittävän rauhallisesti tehdä!

      Poista
  2. Hyvä tuunaus! Sinulle on haaste blogissani! http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2015/08/haasteellisia-kysymyksia.html

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne aina piristää miältä! Tänan kommentide eest!