Sain viime kesänä (tai keväällä, en enää muista) Roskalavan kautta kaksi vauvamakuupussia. Toinen niistä päätyi jo loppukesästä tuunatuksi ja nyt sitten toinen.
Bambi-makuupussi
ohje: netistä on otettu vinkkiä, mutta eipä tuo kovin monimutkainen ollu
tarvikkehet: vihreä ja keltainen bambipuuvilla Metsolasta, valkoinen kanttinauha Nappikikka. Vanhasta pussista kierrätin siis vanun ja vetskarin.
koko: 90 cm korkea ja 90 cm leveä, samankokoinen siis kuin alkuperäinen
kuka saa: Tämä menee ehdottomasti säästöön, toivottavasti joskus omaan käyttöön.
Tykkään jotenkin tuosta bambikankaasta tosi paljon ja kun tuota oli Metsolan alessa kympin metri, niin en voinu vastustaa, vaan ostin kumpaakin sen metrin verran.
Ja jee, tämä oli pitkästä aikaa projektilaatikosta!
Mun projekti eteni näin:
1. Purin irti vetoketjut, tikkaukset ja päällikankaat.
2. Kiinnitin kankaat molemmin puolin vanua nuppineuloin ja tikkasin pystysuunnassa, aina samasta reunasta lähtien.
3. Leikkasin ylimääräiset reunoista ja ompelin saumurilla ympäriinsä.
4. Ompelin vetoketjut kiinni.
5. Kanttasin sisäpuolelta kanttinauhalla. Vetoketjujen päätyjen kohdalla piti ommella käsin.
tiistai 21. tammikuuta 2014
lauantai 18. tammikuuta 2014
Miina ja Manu, kaksi kissaa ihanaa...
Eipä mitään käsitystä mistä tuo otsikon laulunpätkä on peräisin. Onko Miinasta ja Manusta ollut joku tv-sarja, äänikirja vai onko tuo joltain lastenlevyltä? Mitään muuta en laulusta muista, kun tuon lauseen!
Tuo laulu on alkanut soida päässä aina, kun tämän kankaan oon kaapissa nähnyt ja nyt se sitten pääsi vaatteiksi. Nämä on siis tilattu Helsingin suuntaan, siskoksille ensi syksyn päiväkotivaatteiksi.
Tässä vielä lähikuva suloisesta kankaasta! Tätä jäi pieni pala, joten joku lähipiirin lapsukainen saattaa tästä vielä jonkin vaatteen saada.
Tilaustyöasiaa: Tällä hetkellä ehdin ottaa vastaan joitain tilaustöitä. Tilaustyönä tehty vaate on harvoin kaupasta ostettua halvempi, mutta varmasti yksilöllinen ja eettisesti valmistettu.Kankaiden eettisyydestä en sitten osaa sanoa, suurin osa on tilattu suomalaisista nettikaupoista.
Tuo laulu on alkanut soida päässä aina, kun tämän kankaan oon kaapissa nähnyt ja nyt se sitten pääsi vaatteiksi. Nämä on siis tilattu Helsingin suuntaan, siskoksille ensi syksyn päiväkotivaatteiksi.
Miina ja Manu -tunikat
ohje: More Grey Ottobre 4/2011, levennetty sivusaumoista ja jatkettu helmaa tunikaksi, tuli kivan malliset, vaikka kapean paidan kaavalla tunikan tekeminen saattaisikin olla hasardi!
materiaalit: Miina ja Manu -joustofrotee Metsolasta, punainen resori Löytöpalasta
koko: 98 ja 122
kuka saa: siskokset Kiira 1 v ja Laura (kohta 4 v)Tässä vielä lähikuva suloisesta kankaasta! Tätä jäi pieni pala, joten joku lähipiirin lapsukainen saattaa tästä vielä jonkin vaatteen saada.
Tilaustyöasiaa: Tällä hetkellä ehdin ottaa vastaan joitain tilaustöitä. Tilaustyönä tehty vaate on harvoin kaupasta ostettua halvempi, mutta varmasti yksilöllinen ja eettisesti valmistettu.Kankaiden eettisyydestä en sitten osaa sanoa, suurin osa on tilattu suomalaisista nettikaupoista.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Valmistuneita
Ongelma olikin sitten selaimessa...
Torkkupeitto
ohje: omasta päästä, perus-isoäidineliöitä ja omat sommitelmat, tilkut yhdistetty ompelemalla
materiaalit: sukkalangan vahvuisesta paksuun, konepestävä oli ainut kriteeri, suurin osa Nallea ja Seitsemää veljestä
koko: kyllä tällä yksi nukkuu :)
kuka saa: omaan käyttöön tulee, meidän harmaan sävyisen vierassängyn päälle väriläiskäksi
Valaspaita
ohje: More Grey Ottobre 4/2011
materiaalit: kierrätetty Marimekon paita, turkoosi trikoo jämiä, violetti resori Kilokangas Kauhava
koko: 128
kuka saa: lähti Paulan perheeseen, vaikka kasvunvaraa vielä onkin aika paljon!
Sydänbody
ohje: muokattu Kisuliini Ottobre 6/2012
materiaalit: pinkki kangas kierrätetty toppi (ei käytetty juuri ollenkaan) ja raidallinen kangas Eurokankaasta, en tiedä mikä pinkin resorin alkuperä on
koko: 80 cm
kuka saa: myyntiin, hihkaise jos haluat!
Serkusten bodyt
ohje: Kisuliini Ottobre 6/2012
materiaalit: pöllötrikoo Kilokangas Kauhava, metsätrikoo Metsola, vihreä ja pinkki trikoo Löytöpala, resoreista en osaa sanoa
koko: molemmat 68 cm
kuka saa: Nämä tilas mun työkaveri, josta tulee kevään aikana triplamummo, kahdelle vielä syntymättömälle lapsenlapselleen siis. Hihaan on applikoitu "merkki" kankaasta otetusta kuvasta. Kovasti tilaajalleen oli mieluisat :)
Sydänliivimekko
ohje: Ottobre 1/2014 malli 13
materiaalit: Metsolan alesta löytynyt sydäntrikoo, pinkistä resorista en taas tiedä, mistä
koko: 80 cm
kuka saa: Fannille, jos ei Paulalle tule assosiaatiota yöpuvusta (just samoissa väreissä tehty aiemmin yöpuku Fannille)
Sydäntunika
ohje: Ottobre 1/2014 malli 22, taakse on vetoketjua laittanut
materiaalit: vihreä sydäntrikoo Metsola, pinkit kollegepalat jämiä, resorista en tiedä
koko: 116 cm
kuka saa: Laura 4v-lahjaksi
Huh, mikä maratonpostaus!
lauantai 4. tammikuuta 2014
Matto
Jälle, ainult soome keelel, vabandust.
Pyynnöstä tein virkatun maton kavereiden tulevaan uuteen kotiin.
Ontelokude on Lankamaailmasta ja ohje laskettu kuvasta. Ontelokudetta oli kiva virkata, kun oli kunnollinen koukkku. Lopputuloskin on aikasta kiva. Kokoa matolla halkaisijaltaan n. 110 cm.
Sitten on toinen projekti menossa. Melkein ikuisuusprojekti. Nyt kuitenkin loppusuoralla. Osa tästä on tehty peitoksi jo aiemmin ja sitten virkkasin varmaan vuoden verran tilkkuja ja nyt vihdoin kokoan niitä. Rivit on jo koottu yksittäisistä tilkuista, enää rivit yhteen ja höyrytys, niin mulla on ihana sateenkaaripeitto (kaikkien miljoonien jo omistamieni tilkkupeittojen lisäksi).

Alakuvassa tilkun riveittäin yhdisteltyinä nippuina, herkullinen kuva.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)