Vein yks päivä SPR:n Konttihin tavaraa ja samalla kiärsin kattelemas mitä on tarjolla. Pääsääntöösesti tavara oli kallista, mutta muutaman ihan kohtuuhintaasen lelulöyrön tein.
Lapsuuren mummolareissuilla sai aina leikkiä tällaasella. Siälä ei tosin silloon ollu ku tuo valakoonen alusta ja nua nappulat johonaki kipos, mutta tämä on vähän ku salakku, johona tuo alusta on kantena. Hintaa 1,50 e.
Sitten löytyi Tupperware-pallo. Tämon ihan käyttämätön, ku on niin kiiltävä ja naarmutoon ja kaikki 10 palikkaaki on tallella. Uutenahan tämä maksaa parikymppiä, hintana oli 2,5 e (ei varmaan oo myyjät hoksannu, että täs luki tuala kahvan alla Tupperware Toys).
Nooan arkkia kuvaava palapeli lähti joukkohon 2 eurolla. Otin riskin, koska hintalapus luki, ettei oo tarkastettu onko kaikki palat. No mä tarkastin ja oli ne talles. Aiva kiva kuva ja lähinnä ajattelin, että koulus vois olla hyvä, ku uskonnos kakkosluakalla tuloo tua Nooan arkki.
Tätä apinaa ei voinu jättää hyllyhyn, ku se kuuluu sellaiseen leikkikaareen, joka kummitytöllä on ja niitten perhees näistä apinoosta tykäthän. Tämon kuulemma Apsu-leluapinan uus tytöystävä ;) Lähti mukaan 50 sentillä.
Ja viimeesenä ihanin! Sarvikuono, joka on aikanaan kotiutunu johonki kotihin perslapun mukaan Kolmårdenin eläintarhasta. Tämä oli hyväs kunnos eikä kovin likaanenkaan, mutta päätin silti pestä raukan. Tämä on ihanan pehemiä! Idea oli, että tästä vois tulla meirän alkavan ykkösluakan maskotti. Kolleekalla oli viime vuanna sellaanen systeemi, että luakan maskotti arvottiin joka perjantai jollekin lapselle kotia ja lapsi kirjootti maskotin päiväkirjaa siltä viikonlopulta ja maanantaina sitä sitte luettiin. Haluaasin kokeella samaa, lapsethan voi kirioottaa myäs äiteen tai isän avustuksella, jos eivät viälä itte osaa. Sarvikuanon hinta oli 1,50 e.
Ja kaikille innostuneille tiaroksi, en oo raskaana :D
torstai 18. heinäkuuta 2013
Lähteneitä lahajoja
Ensin esittelys rojekti nro 2, joka on löytäny tiänsä saajalle.
Virikepeitto
ohoje: omasta päästä, eläinten mallit on netistä löyrettyjä
tarvikkehet: kaikki kankahat jämiä, napit ylijäämiä, nauhat osittain kierrätettyjä (vaatteis ostettaes olevia "henkarinauhoja", vanun tilalla on pala vanhaa pyyhettä, mitään en siis tätä varten ostanu, toisella pualella on kans joku vanha kankaanpala jotain lastenkangasta (enpä hoksannu kuvata)
koko: enpäs mitannu kyllä, mutta ei tämä pianuutensa vuaksi siis peitoksi kelepaa, vaan leluksi
kuka saa: kummityttö Sara, josta sainki tänään jo kuvan, jossa innolla tutkithin kaikkia peitos olevaa
Ideana täs tiätysti oli se, että Sara (piänet yleensäkin) tykkää hipeltää kaikkea eri tuntuista (eläimet on erilaasista kankaista tehtyjä) ja lelujen pesulaput ja piänet yksityiskohorat on kans miäleen, joten niitä koitin imitoora kaikilla noilla nauhoilla ja muilla.
Pussukka
ohoje: omasta päästä
tarvikkehet: päällinen äiteeltä saatua kangasta (tämä on yks mun suasikkikankaista) ja vuari olkkarin verhoosta jäänyttä keltaasta, vetoketju on kiärretetty
koko: tästä tuli vähän hassun mallinen, kokoa en sitte hoksannu mitata, mutta voitta suhteuttaa tuahon synttärikorttihin
kuka saa: ystäväni Heini, jolla on tänään synttärit
Vaikka tästä hassun mallinen tuliki, niin ittellä just tämän mallinen pussukka on toiminu hyvin matkalaukussa sukille ja alushousuille. Ja Heini, jos et keksi käyttöä, niin anna mieluusti eteenpäin, ettei jää kaappeja tukkimaa!

maanantai 15. heinäkuuta 2013
Rojekti nro 5
Piäni mutta tarpeellinen. Kiärretetty eli ilimaanen :)
Eli rojekti nro. 5 :)
Uimahallipussi
ohoje: omasta päästä
tarvikkehet: keltaanen pualivahakangas on erelleen sitä samaa entistä pöytäliinaa. Vetoketju on purettu jostaki pois, mutten muista enää mistä!
koko: 18 cm x 29 cm
kuka saa: ittelle käyttöön. Irea on siis se, että uimahallis tarvis aina jonku pussukan, jonka voi ottaa sinne pesuhuaneeseenki joukkoon. Täs on tua pinta sellaanen, että ei ihan heti imaase kaikkia vettä, joten soveltuu siihen. Ja toinen käyttötarkootus on se, että kun uimahallilta lähtöö, niin märät uikkarit voi laittaa tähän pussihin, niin ei kastele kaikkia muita tavaroota. Ja miksei tämä tuana uikkaripussina toimiis ihan uimarannalla käyreski :) Testattu ei viälä oo, mutta eikähän täs pian tuu uimaski piipahrettua.

Jannen Bingo-paita
Kaverini Janne oli ollu eileen illalla pinkoamas paikallises oluttuvas. Oli sitte saanu pingon ja ilimaasen pairan, joka kuitenki oli sille liian isoo. Mä lupasin piänentää pairan.
Bingo-paita
ohoje: piirretty Jannen omasta T-pairasta
tarvikkehet: musta T-paita, joka oli ihan uus ja lisäksi mustaa resoria omasta laatikosta
koko: miesten M/L ja aika slim-fit
kuka saa: Janne, ylpeä pinkovoittaja
Aikaa tähän ei kokonaisuuressaan kulunu ku pikkaasen reipas tunti :)

lauantai 13. heinäkuuta 2013
Leean joogatoppi
Annoon tyäparilleni (loistavalle sellaaselle) kevätlukukauren päätteeksi lahajaksi ompelulahjakortin: sisältää kolme vapaavalintaista ompelutyätä. Ensimmäänen niistä käytettihin hupullisen puuvillapairan kavennukseen ja toinen sisältää vanhasta joogatopista kaavan piirtämisen ja sitte uuren topin ompelemisen vanahasta t-pairasta. Tämän jälkimmääsen tein siis tänään :)
Tämä oli rojektilaatikon valmistunut rojekti nro 4 :)
Joogatoppi
ohoje: piirretty vanhasta topista, joka oli kykllä niin virttyny, että oli vähän haasteellista piirtää
tarvikkehet: ruskea kuvallinen t-paita oli Leean ostama, käsittääkseni kirpparilta
koko: tämä on löysän mallinen toppi ja hoikalle ihmiselle :)
kuka saa: rakas työparini Leea

Ruokalappuja
Kummityttö kylääli meillä juhannuksena ja tuli puheeksi, että käytös oleva ruakalappu oli hyvä, mutta haastetta tuotti se, että niitä on vaan yks. No mä lupasin teherä toisen :) Ja sitte samalla pari muutaki... Tämä oli rojektilaatikon kolmas valmistunu rojekti!
Ruokalaput
ohoje: piirretty valamiista ruakalapusta, eres on siis tasku,
tarvikkehet: keltaanen pualivahakangas on Sutisesta, saatu äiteeltä joskus viime vuosina (ollu aiemmin pöytäliinana). Kanttaukset on jämiä, jotka on vasemmalta lukien perääsin: Metsola, Eurokangas, Hannan kangas ja Löytöpala.
koko: tämä on tarkootettu sen ikääselle lapselle, joka syä kiinteitä, mutta ei viälä itte. Saralle tämä oli oikeen hyvä ku se istui sitteris syäressään.
kuka sai: yks (tai kakski?) menöö kummityttö Saralle, loput sitte lahajaksi kans.

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Vauvalahajoja
Siskoo sai toisen tenavan kesäkuus ja sinne lähti muutamat vaatteet.
Tähtiunihaalari
ohoje: Ottobre
tarvikkehet: vihreävalakoonen tähtitrikoo Metsola, pinkki resori Hannan kangas, vetoketju Nappikikka
koko: ihan varmasti en muista, teinkö tästä 74- vai 68-kokoosen
kuka sai: siskoon tyttö 1 kk
Oravapairat
ohoje: body Ottobre 6/2012 Kisuliini ja t-paita Ottobre 3/2011 Monster Car (slim fit), kuva on kans Ottobresta (1/2012)
tarvikkehet: raitatrikoot Hannan kangas, resorit saattaa olla samasta paikasta, applikaatiot jämiä
koko: pikkusiskoon body 68 ja isovelien paita 104
kuka sai: pikkusiskoo ja isoveli-Leevi, kaks pikkuoravaa :)
Lisäksi hyvän ystävän perheeseen syntyy esikoonen, joten sinne kans lähti vaatetta.
Pieni tytön tylleröinen-body
ohoje: Ottobre 6/2012 Kisuliini
tarvikkehet: ihananihana trikoo Metsola, resorit jotaki vanahoja
koko: 68
kuka sai: ystävän tytär Helka
Retrohenkiset housut
ohoje: Ottobre 4/2011 City Mouse
tarvikkehet: ruskian kolleken alkuperää voi vaan arvaalla, resorit saattaa olla Hannan kankaasta
koko: 68
kuka sai: ystävän tytär Helka
Omasta miälestä aiva ihana setti! Jotenki nua värit on mun miäleen. Tuata bodyn kangasta oon hautonu kangaslaatikos, ku en oo meinannu raaskia teherä siitä mitään. Nyt ajattelin, että on riittävän hyvä syy :)

Rojektilaatikko
Siivosin vihiroonki kangaskaapit. Ja tulihan siältä vastahan aiva älyttömästi keskenerääsiä rojektia! Osa sellaasia, että melekeen valamiita, osa puales välis, osa ajatuksen asteella (materiaali on).
Päätin, että niiren ei tarvi sitä kaappia tukkia, että ne on tehtävä valamiiksi tai hylättävä.
Otin isoon muavilaatikon, josta tuli rojektilaatikko. Mätin nämä kaikki rojektit sinne ja se tuli aiva täyteen ja ylikin, kasan korkeus on kaks kertaa laatikon verran.
Ainakin pualet niistä on hävittävä kesän aikana, tai sitte jotaki pitää jo heittää poies. Oon mä aloottanukki jo!
1. Pyyhkeeseen ripustusnaru (aikaa meni n. 5 min)
2. Virikepeitto 1-vuotiaalle. Tästä kuvia, sitte ku saaja on sen saanu.
Eli raporttia aina, ku jotaki häviää laatikosta. Ja ittelle muistutuksena, että ainaki joka toinen tyä pitää olla rojektilaatikosta! Kyllä tuala jo ihana valkopalloinen viheriä kangas poltteloo, mutta antaa sen hetki orottaa...
Kangaslaatikotki siivosin samalla ja täs ihania kuvia valamiista laatikoosta :) Puuvillakankairen laatikosta ei tullu otettua kuvaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)