sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ihana siksak-peitto!

Kävin syyslomalla Piialla ja ihastuin Piian tekemään siksak-peittoon. Ensin mietin muita värejä, mutta päädyin mustaan ja valkoiseen niiden yksinkertaisuuden ja kaikkien muiden värien kanssa sopimisen vuoksi. Ja ihanahan tästä tuli!


Ohje on siis kaiveltu netistä, 14 pylvästä on aina reikärivien välissä ja mallikertoja on 9 kappaletta. Reunaa kiersin pinkillä kaksi kerrosta, pylväillä myös.

Mustaa ja valkoista kului yhteensä 8 tai 10 kerää, en enää muista (enkä voi enää tarkistaa, kun pakkasin tämän jo varastoon uutta kotia odottamaan) ja tuota reunan pinkkiä noin 2/3 kerää. Lankana Seitsemän veljestä ja koukkuna 4.

Tätä oli tosi kiva tehdä, ainut huono puoli oli työn iso koko, kun piti ottaa jotakin käsityötä mukaan joululomareissulle (otain tämän silti!).

Peitosta tuli kiva kokoinen: 115 cm x 210 cm. Tämä tulee meidän uudessa kodissa olkkarin sohvalle, siinä on hyvä sitten ottaa torkut uuden peiton alla :)

6 kommenttia:

  1. Kauniit värit ja mahtavan iso, tykkään!!

    VastaaPoista
  2. Ihana peitto.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille kivoista kommenteista! Tästä tuli kyllä ihana ja oikein odotan, että pääsen asettamaan tämän uuden kodin uudelle sohvalle ja käpertymään peiton alle päikkäreille :)

    VastaaPoista
  4. Ihana peitto <3 Teetkö tilauksesta?? Laitappa viestiä : tiia.parviainen@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne aina piristää miältä! Tänan kommentide eest!