keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Peruspertsaa

Aina silloin tällöin on ehtinyt hetken, lyhyen tai pidemmän, viettää ompelukoneen ääressä. Ompelukset on olleet tarpeeseen tehtyjä peruspertsoja, kuten alta huomaa.


Nämä housut on tehty jo aikaa sitten ja turkoosit on jo pienet. Pieni aivopieru tapahtui, kun yhdistelin kahta eri kaavaa (en edes muista enää mitä). Turkoosit lyhensin oikean kokoisiksi, mustat jätin aivopierumuotoon ja se on ollut ihan hyvä, koska ne mahtuu vieläkin.
Trikoot on Löytöpalasta, resorit Neenuskalta.


Nämä housut on sitten suosikkihousukaavalla eli City Mouse. Koko on 62. Pallotrikoo Pipsaliinasta, sinisen alkuperästä en osaa sanoa. Resorit varmaankin Löytöpala tai Metsola.


Nämä on tehty jo tosi kauan sitten, mutta vasta viime viikolla pääsi käyttöön, kun vaihdoin vyötärölle kuminauhan tilalle resorin. Meidän pojalla on sen verran pullea maha, että kuminauhat kiristää ikävästi. Tästä kuvasta huomaa, että resorit on eri väriä, käytössä se ei näy. Kaava on Streaky Legs, vyötäröresorin kaava City Mouse. Kankaan alkuperä tuntematon, resorit varmaankin Löytöpalasta tai Metsolasta.


Yöpukuja on tullut vielä kaksi muutakin, mutta ne on kuvaamatta, joten bloggaan ne myöhemmin. Nämä on tehty Nukkumatti-kaavalla, muuttaen vain se, että vetoketju jatkuu lahkeensuuresoriin asti. Apinapukua levensin vähän sivusaumoista mahan ja reisien kohdalta. Raidallinen trikoo on Marimekko-outletista (samasta kankaasta tein yöpaidan myös itselle, voidaan samistella) ja apinatrikoo on vuosia kaapissa marinoitunutta siskolta saatua. Resorit Metsola tai Löytöpala.

Ja kuten kuvista huomaa, näitä omaan käyttöön tulevia vaatteita en ole viitsinyt alkaa silittämään valmistumisen jälkeen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista, ne aina piristää miältä! Tänan kommentide eest!