keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Siksakkia

Menin Löytöpalaan ajatuksna ostaa jotain mustavalkoista, haaveena siksak-kuvio ja juuri haaveideni mukaista kangasta löysin. Ihanaa!


Pesupussi (tai nesessääri, beautybox, toilettilaukku, miksi kukakin kutsuu)
ohje: omasta päästä
materiaalit: siksak-kangas (aika paksu) Löytöpalasta, sisuksen pinkki puuvilla- tai pellavakangas saatu jostain SNY-jutusta tms. Vetoketju vanhasta repusta.
koko: juuri passeli omille tavaroille, summissa leikoin
saaja: omaan käyttöön, menee sairaalakassiin
Sisäpuolella on molemmilla sivuilla sisätaskut, jotka sulkeutuu tarranauhalla. Nykyisessä pesupussissa todennut tarpeelliseksi: sinne saa esim. vanupuikot ja -laput ja höylän (ei haavoja sormiin pussia kollatessa).



Ja sitten se, mihin kangas alunperin etsittiin.


Imetystyynyn päällinen
ohje: kaava piirretty vanhasta päällisestä, jonka kuosi oli vähän ysäriä. Vetoketju on tuolla ulkosaumassa keskellä.
materiaalit: siksak-kangas (aika paksu) Löytöpalasta, vetoketju varmaan joskus Nappikikasta
koko: imetystyyny on aika isokokoinen, tuosta yläkuvasta voi suhteuttaa, kun on tuossa sohvalla.
saaja: omaan käyttöön.
Kangas on vähän kankea, joten näyttää ruttuiselta, mutta luultavasti pehmenee vähän käytössä.
Vielä en jättänyt tuota sohvalle lojumaan, laitoin odottamaan vaatehuoneeseen.


Synttärilahjuksia

Aika monella pienellä sukulaismurusella ja kummitettavalla on synttärit näin syksyllä. Esittelen ne vaatteeet, jotka on jo löytäneet tiensä saajalleen.


Tähtipaita
ohje: Ottobre 4/2011 More Grey
materiaalit: tähtitrikoon alkuperästä ei mitän varmuutta, on ostettu jo aika kauan sitten. Resori on Metsolasta
koko: 122
saaja: siskon poika Leevi 5 v.

Peruspipot
ohje: Ottobren hyväksi havaittu lörppäpipon ohje
materiaalit: Ajoneuvotrikoo Metsola, pöllötrikoo Pipsaliina
koko: 52 cm ja 50 cm
saaja: siskon lapset Leevi 5 v. ja Fanni 2 v.


Maisa-mekko
ohje: Suuri Käsityö 1/2009
materiaalit: joustokollege Löytöpalasta (menin ostamaan tätä vähän päästä lisää, niin eihän sitä enää ollut, ihana väri), resori Metsolasta, applikoinnin kankaat jämiä
koko: 104
saaja: kummityttö Sara 3 v.
Maisan kuva on napattu netistä :)



Pallopaita
ohje: Ottobre 4/2011 More Grey
materiaalit: pallotrikoo Pipsaliina, resori Metsola
koko: 104
saaja: miehen veljen tyttö Kiira 3 v. 

torstai 10. syyskuuta 2015

Isyyspakkaus

Monissa blogeissa on ollut näytillä isyyspakkauksia ja niiden sisältöjä, joten esittelen tavarat ja ompelukset, jotka tekemäni pakkaus sisälsi. Tuo jalkapallo on kans itse virkattu, ohje löytyi täältä.


Pakkaus sisälsi: 
Kärppäbody
Im small but loud-paita
Newcastle-paita
jalkapallobody
Isin kulta -body
I love dad-sukat
pehmojalkapallo
ajoneuvokirja ja jääkiekkokirja lapselle
Vauva omistajan opas-kirjan isälle
isä, äiti ja lapset-pyyhekoukkumerkit
kuulosuojaimet lapselle
korvatulpat isälle
niistäjä
Kärppä-tutti
tuttipullo
kosteuspyyhkeitä
kahvia
suklaata
Newcastle-olut
energiajuomaa

Ja kirjoitin toki myös Kela-kirjeen, joka meni läpi :D



Newcastle-paita
ohje: Ottobre 3/2011 Happy Animals
materiaalit: pystyraitatrikoo Eurokangas, kangasväri Marimekon tehtaanmyymälästä vuosia sitten
koko: 68
Selässä vielä sukunimi ja numero :) Kangas on harmittavan huonolaatuista, mutta kun muutakaan pystyraitaista vastaavaa ei ollut saatavilla, tyydyin tähän. Pesee sitten vaikka vähän harvemmin, niin ei heti kulu nukkaiseksi. Ehkä idea on tässäkin tärkeämpi.


Isin kulta -body
ohje: Ottobre 1/2012 Bert muokattuna
materiaalit: trikoo luultavasti Löytöpalasta, resori ehkä Metsolasta, painoväri Marimekolta
koko: 62



Jalkapallobody
ohje: Ottobre 6/2012 Kisuliini, nappilista lisätty
materiaalit: jalkapallotrikoo Neenuska, resori Metsola
koko: 68

lauantai 29. elokuuta 2015

Vaunuverho

Pidettiin tänään Tanjan kanssa ompelukerhoa. Tanja ompeli bodyn ja mä ompelin yhden t-paidan, josta juttua myöhemmin. Tanjan lähdettyä jatkoin vielä ompelua ja tein vaunuverhon. Tuli ihan hyvä ekaksi yritelmäksi ja käyttäkelpoinen (sehän on pääasia).


Vaunuverho
ohje: katsoin vinkkiä netistä muiden tekeleistä ja facen Ompeluelämää-ryhmästä, kaavan piirsin suorana vaunuista.
materiaalit: Hirviötrikoo Pipsaliinasta (takana tukikangas, joka Nappikikasta), toisella puolella musta puuvillakangas, jonka alkuperästä ei tietoa. Nauha ja sirkkarenkaat Nappikikasta ja monitoimirenkaat MiniQ:sta.
koko: 62 cm x 40 cm. Nauhojen pituus 30 cm.


Muuten oon tosi tyytyväinen, mutta trikoo vähän kupruilee, kun tukikangas ei tarttunut joka kohdasta kunnolla kiinni. Ehkä seuraavan kerran voisi molemmat olla puuvillaa tai muuta joustamatonta. Helppo tämä oli kyllä tehdä. Toiset kankaat olis vielä leikattuna, mutta niissäkin toinen on trikoo, joten harkitsen, ompelenko.

perjantai 7. elokuuta 2015

Blogihaaste

Sain haasteen Anniinalta Sohvaneulomo-blogista, kiitos siitä.

En laita tätä kuitenkaan eteenpäin, mutta vastailen toki Anniinan keksimiin kysymyksiin :)

1. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi? Mikä sai sinut aloittamaan?



Aloitin vuodatuksen puolella ehkä vuonna 2004. Siirryin bloggeriin 2012. Aloitin, koska halusin saada talteen kuvat tekeleistä ja ehkä jakaa niitä myös muille. Paras kaverini oli aloittanut blogin vähän aiemmin, silläkin lienee vaikutusta.

2. Mistä muusta aiheesta kuin blogisi nykyisestä sisällöstä voisit kuvitella kirjoittavasi?

Koulumaailmasta (eli töistä) tai omasta arjesta.

3. Miksi kirjoitat tai et kirjoita blogiasi omalla nimelläsi?
Kirjoitan omalla etunimellä ja mutkien kautta on löydettävissä ihan koko nimikin. Ei ole tarvetta nimimerkkiin, koska käsityöt ei kovin arka aihe ole.

4. Mitä teet mieluiten vapaa-aikanasi? Harrastuksesi?
Ompelen, neulon, vietän aikaa kotona ja ystävien kanssa, liikun kävellen, pyörällä, uin ja suunnistan. Käsitöiden lisäksi harrastan kaikenlaista värkkäilyä ja puuhailua sekä partiota ja kuorolaulua.

5. Miten opit aikoinaan neulomaan ja virkkaamaan?
Mummo opetti neulomaan kesämökillä, kun olin 8-vuotias. Ensimmäinen neuletyö (pinkki barbinpeitto) on edelleen tallessa. Virkkaamaan opin koulussa kolmosluokalla, ensimmäinen virkkaustyö on kolmion mallinen pannulappu (piti tulla neliö).

6. Mitkä viisi asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Ruokaa, tulentekovälineet, polttopuita, majoitteen ja puukon.

7. Mitä kirjaa/kirjoja suosittelisit minulle? Miksi?
Pieni lankakauppa ja sen jatko-osat. Luin ensimmäisen osan kesän alussa, se imaisi mukaansa mutkattomuudellaan ja oli mukava lukea käsitöihin liittyvää hömppää.

8. Mikä saa sinut iloiseksi?
Läheiset ja ystävät, onnistumiset, työ. Monet pienet ja isot asiat.

9. Mikä asia saa sinut vihaiseksi?
Epäoikeudenmukaisuus, piittamattomuus ja stereotypiat.

10. Mitä löytyy aina käsilaukustasi?
Puhelin ja rahat.

11. Mihin olen tyytyväinen itsessäsi?
Osaan olla toisia kohtaan ystävällinen, olen taitava ompelija, olen hyvä opettaja.

Lisää sisustusjuttuja

Törmäsin ensimmäisen kerran DCfix-kalvoon, kun kaverini päivitti Facebookissa kuvan sohvapöydästä, joka oli dcfixillä muutettu mustasta valkoiseksi. Keksin, että tässä voisi olla ratkaisu mielestäni liian tumman väriseen työpöytään, joka kuitenkin kooltaan on hyvä ja rakenteeltaan ehjä. En vielä silloin uskaltanut kalvoa ostaa, mutta sitten muistin asian uudestaan, kun Tanja oli omassa blogissaan fiksaillut hyllylevyjä.

Tässä ennen-kuvat:



Ja sitten jälkeen:


DCfix-kalvon kiinnitys oli pöydän yläpintaan helppoa, sivuihin helpohkoa ja alapuolelle vaikeahkoa. Eli yläpinta on kuplaton ja siisti, reunat siistihköt, kulmia ei kannata syynätä kovin tarkkaan ja alapuolelle ei kannata katsella :D

Mutta helpompaa tämä oli kuin maalaaminen, jälki on tasainen ja muutamassa tunnissa tuon paikalleen väänsi (todellakin väänsi, hiki virtas!). Tympein homma oli jalkojen irrottaminen ja kiinnittäminen.

Hintaa muutokselle tuli 10 euroa ja vielä tuota kalvoa jäi, joten tuumailen tuon vasemmalla kuvassa näkyvän lipaston muuttamista enemmän yhteensopivaksi pöydän kanssa.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tuunausta maalaamalla

Mies on ostanut joskus yli kymmenen vuotta sitten kaksi puista jakkaraa. Aiemmassa asunnossa tuunasin niistä toisen petsaamalla tummalla lakalla, mutta into loppui kesken ja toinen jäi tekemättä. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja tein loppuun näiden tuolien tuunausurakan.

Tuolit ennen:

Toinen oli siis tummanruskeaksi petsattu, mutta epätasaisen värinen, toinen alkuperäisvärissä, tässä kuvassa jo osiksi purettuna. Vaalean pinta oli/on halkeillut, koska se oli yhden kesän parvekkeella, tumman pinta kauttaaltaan paremmassa kunnossa.

Aluksi purin tuolit osiin. Hioin molemmista pinnat, vaaleasta vähän paksumman kerroksen, jotta sain alkuperäisen lakan jäänteet pois.

Sen jälkeen maalasin spray-maalilla osiin useamman kerroksen maalia. Spray-maalaaminen on helppoa ja sotkutonta, mutta valumajälkiä on vaikea varoa. Sain kuitenkin jäljestä melko hyvää, koska tänään kun kasasin tuolit, vedin enää muutamaan kohtaan pientä viime silausta. Nyt tuolit odottaa lopullista maalin kovettumista (24 h) terassilla ja sitten saadaan ne käyttöön.



Spray-maalia meni kaksi ja puoli purkkia. Purkkien hinta oli 6,80 e kappale, joten muutokselle hintaan alle 20 euroa.