perjantai 7. elokuuta 2015

Blogihaaste

Sain haasteen Anniinalta Sohvaneulomo-blogista, kiitos siitä.

En laita tätä kuitenkaan eteenpäin, mutta vastailen toki Anniinan keksimiin kysymyksiin :)

1. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi? Mikä sai sinut aloittamaan?



Aloitin vuodatuksen puolella ehkä vuonna 2004. Siirryin bloggeriin 2012. Aloitin, koska halusin saada talteen kuvat tekeleistä ja ehkä jakaa niitä myös muille. Paras kaverini oli aloittanut blogin vähän aiemmin, silläkin lienee vaikutusta.

2. Mistä muusta aiheesta kuin blogisi nykyisestä sisällöstä voisit kuvitella kirjoittavasi?

Koulumaailmasta (eli töistä) tai omasta arjesta.

3. Miksi kirjoitat tai et kirjoita blogiasi omalla nimelläsi?
Kirjoitan omalla etunimellä ja mutkien kautta on löydettävissä ihan koko nimikin. Ei ole tarvetta nimimerkkiin, koska käsityöt ei kovin arka aihe ole.

4. Mitä teet mieluiten vapaa-aikanasi? Harrastuksesi?
Ompelen, neulon, vietän aikaa kotona ja ystävien kanssa, liikun kävellen, pyörällä, uin ja suunnistan. Käsitöiden lisäksi harrastan kaikenlaista värkkäilyä ja puuhailua sekä partiota ja kuorolaulua.

5. Miten opit aikoinaan neulomaan ja virkkaamaan?
Mummo opetti neulomaan kesämökillä, kun olin 8-vuotias. Ensimmäinen neuletyö (pinkki barbinpeitto) on edelleen tallessa. Virkkaamaan opin koulussa kolmosluokalla, ensimmäinen virkkaustyö on kolmion mallinen pannulappu (piti tulla neliö).

6. Mitkä viisi asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Ruokaa, tulentekovälineet, polttopuita, majoitteen ja puukon.

7. Mitä kirjaa/kirjoja suosittelisit minulle? Miksi?
Pieni lankakauppa ja sen jatko-osat. Luin ensimmäisen osan kesän alussa, se imaisi mukaansa mutkattomuudellaan ja oli mukava lukea käsitöihin liittyvää hömppää.

8. Mikä saa sinut iloiseksi?
Läheiset ja ystävät, onnistumiset, työ. Monet pienet ja isot asiat.

9. Mikä asia saa sinut vihaiseksi?
Epäoikeudenmukaisuus, piittamattomuus ja stereotypiat.

10. Mitä löytyy aina käsilaukustasi?
Puhelin ja rahat.

11. Mihin olen tyytyväinen itsessäsi?
Osaan olla toisia kohtaan ystävällinen, olen taitava ompelija, olen hyvä opettaja.

1 kommentti:

Kiitos kommenteista, ne aina piristää miältä! Tänan kommentide eest!